|
Tehostettua ja erityistä tukea koulunkäyntiin
Koulunkäynti kuuluu keskeisenä elementtinä kaikkiin Nuorten Ystävien tuottamiin kuntouttaviin palveluihin. Nuorten Ystävät ry ylläpitää Muhoksella kahta yksityistä koulua, jotka tarjoavat tehostettua ja erityistä tukea koulunkäyntiin perusopetusikäisille lapsille, nuorille sekä aikuisille. Järjestökonsernin omat koulut sekä ammatillisen erityisopetuksen kumppanit tarjoavat laadukkaat puitteet yksilölliseen oppimiseen.
Nuorten Ystävien koulu tarjoaa opetuksessa erityistä tukea lapsille, nuorille ja aikuisille Toivola-kodissa Muhoksella. Lisäksi koululla on pienluokka VillaKarelian autismikuntoutusyksikössä Imatralla sekä Leivokodin yhteydessä Muhoksen Päivärinteellä.
Koulu järjestää opetuspalveluja erityistä tukea tarvitseville oppilaille, joilla on kehityksen viivästymästä, tunne-elämän häiriöstä tai muista näihin verrattavista syistä johtuvia oppimisvaikeuksia. Koululla on erityisosaamista kohdata kehitysvammaisia, autistisia, liikuntarajoitteisia sekä haastavasti käyttäytyviä lapsia ja nuoria.
Oppilaat ohjautuvat kouluun eri puolilta Suomea ja asuvat tarvittaessa koulun asumisyksiköissä. Opetus palvelee koulun toiminta-ajatusta ja tavoitteita, joita ovat oppijan ainutkertaisuuden kunnioittaminen, hyvän itsetunnon kehittyminen ja yhteiskuntaan sopeutuminen.
Pohjolan koulu on nykyaikainen, monialaisesti tehostettua ja erityistä tukea opetuksessa tarjoava koulukotikoulu Muhoksella. Pohjolan koulu on osa Pohjolakodin koulukotipalvelu kokonaisuutta. Koulun oppilasmäärä vaihtelee lukuvuosittain 50-80 oppilaan välillä. Koululla on n. 30 työntekijää, joista toimessa olevia erityisopettajia kolmetoista. Muu henkilöstö käsittää eri ammattiryhmiä edustavia oppilashuoltoon tavalla tai toisella liittyviä sosiaali- ja kasvatusalan sekä lääketieteen ammattilaisia. Koko henkilöstö muodostaa koulun kasvatus- ja opetusverkoston.
|
|
|